Image Alt

Me

kokki & vaimo oy

XOCO'S

Xoco’s on pieni perheyritys Turussa, jonka intohimona on valmistaa kaikki alusta asti itse. Meidän tuotteissa on usein joku pieni tai välillä vähän isompi twisti. Ruokafilosofiamme kiteytyy makuun, käsityöhön, taloudellisuuteen ja innovatiivisuuteen. Ruokamme kolme tärkeintä asiaa on maku, maku ja maku. Myös tuotteiden ulkonäköön panostetaan täysillä, sillä asiakas syö ensin silmillään. Ota yhteyttä, jos haluat jotain tavallisesta poikkeavaa. Palvelemme aina jokaista asiakastamme joustavasti kaikkien toiveet huomioiden.

Meidän Tarina

Avasimme ensimmäisen myymälämme vuonna 2015 osoitteeseen Verkatehtaankatu 6 (silloinen Jälkiruokala Xoco’s). Ensimmäiset kaksi vuotta työskentelimme myymälässä kahdestaan. Sami vastasi keittiöstä ja Sanna salin toiminnasta. Sannan jäädessä äitiyslomalle ja toiminnan kasvun myötä henkilökuntaa palkattiin. Monet asiakkaat olivat toivoneet, että Xoco’s olisi lähempänä Turun ydinkeskustaa. Kävimme katsomassa useita tiloja, mutta Kristiinankadun liiketila löytyi “vahingossa” Sannan huomatessa ilmoituksen Facebookissa. Pimiö Loungen yrittäjä Henrik Nybom etsi kuvaamo & kahvilaansa alivuokralaista vastaamaan kahvilan toiminnasta. Kristiinankadun myymälä on kuitenkin tällä erää jo suljettu ja keskitymme asiakkaiden palveluun ”kotipaikassa” eli Verkatehtaankadulla. 

tilaukset & kysymykset

Ota yhteyttä

Jäikö jokin askarruttamaan? Ota yhteyttä lomakkella tai puhelimitse: 040 8400 463